"Jeesus Kristus"

Jeesus Kristus Kuningas Daavid, itsekin entinen paimen, aloittaa tämän psalmin sanoilla "Herra on minun paimeneni" ja asettaa itsensä heti lampaksi Jeesuksen Kristuksen (joka on sama olento kuin Vanhan testamentin Herra - ks. Joh. 1. :1-3, 14 ja Hepr. 1:2). Tämä vertaus Kristuksesta paimenena ja Hänen valituistaan ​​lampaina vahvistuu useissa kirjoituksissa, erityisesti Joh. 10:ssä, Joh. 21:15-17 ja Heprealaisille 13:20:ssa. Paimen on laumansa tarjoaja ja suojelija. Lampaat ovat avuttomia ilman häntä. Samoin ihmisen olemassaolo on vain syntinen, lihallinen kokemus ilman Jumalaa elämässämme (Joh. 5:30; Room. 8:6-11). Jatkaen sanoilla "En tahdo", Daavid osoittaa tässä, että Kristuksen hoidossa olevana lampaana hän oli varma, ettei häneltä puuttuisi mitään. Tämä tunne toistetaan Psalmissa 34:9-10, ja se osoittaa selvästi Daavidin ymmärryksen asettaa Jumala ja Jumalan tie etusijalle elämässään (ks. Matteus 6:25-34). Hän jatkaa kirjoittaa: "Hän saa minut makaamaan vihreillä laitumilla: hän johdattaa minut hiljaisten vesien tykö." Sekä "vihreät laitumet" ja "tyyni vedet" osoittavat siunattua runsautta, havainnollistaen entisestään Jumalan johtaman elämän etuja. Psalmi 23:3 alkaa: "Hän ennallistaa sieluni." Daavid ymmärsi olevansa syntinen, mutta myös sen, että Kristus oli lunastanut hänet ja jatkaisi hänen palauttamistaan ​​parannuksen jälkeen. Psalmi 51 on hyvä esimerkki siitä, miten Daavid ymmärsi parannuksen ja anteeksiannon. Daavid tiesi henkilökohtaisesta kokemuksesta, että paimenen täytyi toisinaan johtaa laumaansa petollisen maaston läpi, ja siksi hän kirjoittaa (lammasten tavoin): "Kyllä, vaikka vaellan kuoleman varjon laaksossa, en pelkää pahaa: sillä sinä olet minun kanssani; Sinun sauvasi ja sauvasi lohduttavat minua." Daavid luotti jälleen täysin Jumalaan ja Hänen tapaansa – Hänellä ei ollut pelkoa edes ”kuoleman varjossa”. Sauva ja sauva ovat paimenen työkaluja, ja niitä käytetään ohjaamaan ja korjaamaan lampaiden polkua – pitkälti samalla tavalla kuin Jumalan on usein ohjattava ja toisinaan oikaistava polkuamme. Tämä lohdutti Davidia. Paavali osoittaa II Timoteukselle 1:7:ssä, että tämä ajattelutapa tulee vain Jumalalta: "Sillä Jumala ei ole antanut meille pelon henkeä; vaan voimasta, rakkaudesta ja terveestä mielestä." Jopa vihollisten joukossa Daavid luotti täydellisesti: "Sinä valmistat minulle pöydän vihollisteni edessä: voitelet pääni öljyllä; kuppini juoksee yli." Hän ymmärsi lupaukset siunauksista ja suojasta (Ef. 3:20; Luukas 11:9-13; verrataan kuitenkin Jaakobin kirjeeseen 4:1-3). Lopuksi David tiesi, että niin kauan kuin hän seuraa Kristusta, "...hyvyys ja armo seuraavat minua kaikkina elämäni päivinä." Hän odotti hallitsevansa (jälleen Israelin kuninkaana; ks. Hes. 34:23-24) Jumalan valtakunnassa: "ja minä saan asua Herran huoneessa ikuisesti."